Energiaa!-blogi

Energiaa! -blogissa käsitellään ajankohtaisia energiaan liittyviä teemoja sekä tehdään huomioita arjen energia-asioista. Kirjoittajina toimivat Energiateollisuus ry:n johtajat ja asiantuntijat. Mitä energia-alalla tapahtuu ja keitä ET:läiset oikein ovat? Seuraa blogia, niin tiedät.

Uusiutuvaa, uusiutuvaa! Poliittisen karusellin pyörityksessä.

Energiapolitiikan suunnan pitäisi olla selvä. Uusiutuvaa tänne ja heti! Mutta mistä saadaan Suomeen kestävää, hiilidioksidipäästötöntä ja kotimaista energiantuotantoa? Tuulivoimasta? Metsäenergiasta? Vaiko vesivoimasta? Siinäpä monta kysymystä.

 Suomella on tähänkin selkeät suunnitelmat. Ne on julkaistu Suomen kansallisessa toimintasuunnitelmassa, jonka tavoitteena on uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian edistäminen. Suunnitelman on laatinut kaikki EU:n jäsenmaat direktiivin velvoittamana. Sanotaan, että hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Eläköön Suomi!

Suunnitelman innoittamana energiantuottajat ympäri maan käärivät hihojaan kuin Sauli Niinistö ”Suomella töissä” -kampanjassaan. Pitäisiköhän minunkin jättää nämä asiantuntijan hommat ja liittyä heihin? Hieno idea.

Vesivoima on vanha ja luonnonmukainen tapa tuottaa sähköä. Siitä ei synny lainkaan päästöjä ilmaan eikä veteen. Lisäksi se olisi energiajärjestelmän toimivuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää säätövoimaa. Se olkoon siis valintani! Mutta, mutta… Eihän Suomen hallitus haluakaan ohjelmassaan edistää vesivoimaa? Pienvesivoimalta vietiin tuotantotuki ja suurista ei haluta ääneen puhuakaan. Sallittuja ovat vain tehonkorotukset, jotka on jo toteutettu. Vesivoima lienee surullinen esimerkki historian painolastia kantavasta tuotantomuodosta. Sen kohtalo on naulittu koskiensuojelulailla pitkälle tulevaisuuteen.

Vaihdan vesivoimainnostukseni tuulivoimaan. Tuulivoimassa on paljon muitakin uutteria rakentajia liikkeellä, joten käyn vähän kysymässä vinkkejä.  Hankkeita on suunnitteilla kaikkiaan lähes 7000 MW! Sehän on kolminkertaisesti Suomen suunnitelma... Aikamoinen ruuhka, mutta päätän jatkaa investointisuunnitelmiani, sillä onhan tuulivoima ehtymätöntä, saasteetonta ja hyvätuulisessa paikassa kustannustehokastakin! Käynnistän YVAn ja kaavamuutokset, neuvottelen maavuokrasta ja verkkoliitynnästä, haen tutkalisenssiä, selvitän lentokorkeuksia, etäisyyksiä teistä ja muista liikenneväylistä sekä arvioin melurajoituksia ja maisema-arvoja unohtamatta kotkia, lepakoita ja vaskitsoja. Kaikkien selvitysten jälkeen 30 tuulimyllystä jää jäljelle 9 - niidenkin sijainti siirtyi alueelle, jossa tuulisuus laski alkuperäisestä 7 m/s keskimäärin 6 m/s:iin. Vaivalla kasaamani rahoitus hankkeelle on menettänyt kannattavuutensa. Pankinjohtaja saa pitää rahansa ja minä ydinvoimalaakin vaativamman YVAn. Mökkinaapurit kiittävät kädestä pitäen, etten tullut rumentamaan maisemaa ja laskemaan heidän kiinteistönsä arvoa. Mutta tuulivoimaa ei tullut.

Tartun viimeiseen oljenkorteen. En kuitenkaan peltoenergiaan, vaan mieluummin potentiaalisempaan metsäenergiaan. Mikäli NIMBY-ilmiö uhkasi tuulivoimainvestointiani, on tällä saralla parempi muistaa, ettei uhkaa metsäteollisuuden puunsaantia ja oikeastaan parempi olisikin kyetä puunhankintaan itsenäisesti. Vaivalla rakennan suhteita metsänomistajiin ja puukauppiaisiin samalla, kun perustan voimalaitoslaskelmani juuri voimaan tulleeseen lakiin sähkön tuotantotuesta. Lain mukaan tukea myönnetään metsähakkeelle riippuen päästöoikeuden hinnasta. Kaikki näyttää hyvältä! Päätän tuottaa sähköä ja kaukolämpöä energiatehokkaasti yhteistuotantolaitoksessa uusiutuvasta kotimaisesta puupolttoaineesta, jonka rinnalla käytän turvetta polttoaineen toimitusvarmuutta ja kattilan palo-olosuhteita parantamaan.

Peruskiven muuraus on tuottajaurani huippuhetki! Kohta päästään tositoimiin ja toteuttamaan Suomen poliittista tahtotilaa… Kesken kaiken herään todellisuuteen, että turpeen verotusta korotetaan, koska valtionkassa sitä kaipaa ja osa poliitikoista haluaisi turpeen käytöstä luopua. Eikä siinä kaikki! Lisäksi metsähakkeen tukea lasketaan, koska maksukykyni hakkeesta paranee maksaessani veroa turpeesta. Läimäytys molemmille poskille!

Ei, ei! En sittenkään halua jättää näitä asiantuntijan hommia!

Pia Oesch
Asiantuntija
Energiateollisuus ry
Julkaistu 01.02.2012 aiheena
0 kommenttia aiheeseen "Uusiutuvaa, uusiutuvaa! Poliittisen karusellin pyörityksessä."

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.