Saksan sähkö vuonna 2009
Saksan sähköntuotanto 2009
Talouskriisi leikkasi sähöntuotantoa kuusi prosenttia
Rusko- ja
kivihiili sekä ydinvoima tärkeimmät tuotantolähteet
Saksassa sähköntuotanto väheni viime vuonna talouskriisin vuoksi noin
kuusi prosenttia vuodesta 2008. Edellinen vähennys tapahtui kymmenen vuotta
sitten, ilmenee Saksan Energiateollisuusyhdistyksen (Bundesverband der
Energiewirtschaft, BDEW) julkaisemista viime vuoden ennakkotiedoista. Vähennys
johtuu ennen kaikkea teollisuudesta. Tänä vuonna Saksan sähkönkulutuksen
odotetaan kääntyvän taas kasvuun.
Viime vuonna ruskohiilen osuus Saksan sähköstä kasvoi 24 prosenttiin
edellisvuoden 23 prosentista. Kivihiilen osuus vähentyi prosenttiyksikön.
Ydinvoiman osuus oli 23 prosenttia, sama kuin vuotta aikaisemmin.
Saksa tukee uusiutuvaa energiaa miljardeilla euroilla vuodessa, uusiutuvilla
energialähteillä tuotettiin viime vuonna jokseenkin saman verran kuin
edellisvuonna. Uusiutuvien osuus Saksan sähköntuotannossa kasvoi kuitenkin
prosenttiyksikön, 15 prosentista 16 prosenttiin. Suomessa uusiutuvien energialähteiden osuus
sähköntuotannossa oli viime vuonna melkein kaksinkertainen (31 prosenttia)
Saksaan verrattuna.
Saksan uusiutuvissa tuulivoiman ja vesivoiman tuotannot supistuivat viime
vuonna, biomassa, aurinkosähkö ja jätteet olivat kasvussa. Maakaasun käyttö
sähköntuotannossa väheni. Polttoöljyt, pumppuvoimalaitokset ja muu
sähköntuotanto kasvoivat hieman.
Pekka Tiusanen
Viestintäpäällikkö
Energiateollisuus
ry
Puh (09) 5305 2107, 050-5521347
Saksan sähköntuotanto, miljardia kilowattituntia (TWh)
| 2009 | | 2008 |
| TWh | osuus % | | TWh | osuus % |
Ruskohiili | 134 | 24 | | 138,1 | 23 |
Ydinvoima | 128 | 23 | | 140,7 | 23 |
Kivihiili | 100 | 18 | | 114,4 | 19 |
Maakaasu | 75 | 13 |
| 84,0 | 14 |
Uusiutuvat energiat | 91 | 16 | | 90,8 | 15 |
- tuulivoima | 38 | 7 | | 40,6 | 7 |
- biomassa | 24 | 4 | | 21,7 | 4 |
- vesivoima | 19 | 3 | | 20,1 | 3 |
- aurinkosähkö | 6 | 1 | | 4,4 | 0,7 |
- jätteet | 4 | 1 | | 3,9 | 0,7 |
Muut* | 33 | 6 | | 30,9 | 6 |
| | | | | |
Yhteensä | 561 | 100 | | 598,9 | 100 |
* Polttoöljyt, pumppuvoimalaitokset ja muu sähköntuotanto
Lähde: Bundesverband der Energiewirtschaft
(BDEW)