Ajankohtaista »
Lehdistötiedotteet »
Lumikuormat uhkaavat sähkönjakelua
Tulosta
Lumikuormat uhkaavat sähkönjakelua
ENERGIATEOLLISUUS RY
Lehdistötiedote 2.2.2010
Lumikuormat uhkaavat
sähkönjakelua lähes koko maassa
Lumi haittaa sähkönjakelua lähes koko maassa. Puut taipuvat lumen
painosta johdoille ja saavat aikaan sähkökatkoja. Myös sähköverkkoon on
tarttunut paksulti lunta, minkä seurauksena johtoja on mennyt poikki tai ne
roikkuvat matalalla. Sähkötapaturman vaaran takia tällaisten johtojen lähelle ei
saa mennä, eikä niihin tai johdon päälle kaatuneisiin puihin saa koskea.
Havaituista vahingoista pitää ilmoittaa paikalliselle sähköyhtiölle, jotka
tekevät työtä ehkäistäkseen sähkökatkoja.
Vaikka lumeen on Suomessa totuttu, tämä talvi on monin paikoin
poikkeuksellinen. Tykkylumi koettelee sähköverkkoja alueilla, joilla siitä ei
tavallisesti ole harmia. Viime viikkoina on sähköyhtiöissä eri puolilla Suomea
tehty tauotta töitä vikojen ehkäisemiseksi. Lunta on irrotettu sähköverkosta ja
puista. Taipuneita ja johdon päälle kaatuneita puita on poistettu.
Useat yhtiöt ovat tarkastaneet lumikuormaa helikoptereiden avulla, mikä on
nopein ja tehokkain keino saada kokonaiskuva tilanteesta. Helikoptereita on
käytetty myös lumenpoistoon. Helikopterin lapojen ilmavirralla on pudotettu
lunta puista, mutta kopterin alla roikkuva parru on osoittautunut kaikessa
yksinkertaisuudessaan tehokkaimmaksi menetelmäksi poistaa lumi sähköverkkoa
uhkaavista puista.
Lumikuormatilanne helpottuu vasta, kun sää lauhtuu kunnolla. Valitettavasti
sään ei odoteta lauhtuvan nopeasti, vaan lisää lunta on odotettavissa
lähivuorokausien aikana. Tilanne on pahin Itä-Suomessa. Sähkönkäyttäjien on
kuitenkin syytä varautua sähkönjakelun ajoittaisiin häiriöihin lähes koko
maassa.
Sähköverkon raivaus vaatii ammattilaistyötä
Pelastuslaitos on pyytänyt helsinkiläisiä lumitalkoisiin pelastustoiminnan
turvaamiseksi. Sähköjohdoilla vastaavat talkoot eivät ole mahdollisia. Johtimiin
kertyneen lumen ja johdon päälle kaatuneiden tai taipuneiden puiden poistaminen
on jätettävä aina sähköalan ammattilaisille. Havaituista vaurioista pitää
ilmoittaa paikalliselle sähköyhtiölle.
Lumikuorman painolle erityisen herkkiä ovat johtokadun ulkopuolelle olevat
nuoret koivut, jotka johtojen päälle taipuessaan aiheuttavat sähkökatkon.
Sähköyhtiöllä on oikeus ja velvollisuus poistaa johdoille ja johtoalueen
läheisyyteen taipuneet puut, joista voi aiheutua häiriötä sähkönjakelulle tai
sähköiskunvaara ihmisille. Sähköyhtiöiden ja metsänomistajien kanssa tehdyt
johtoaluesopimukset eivät kuitenkaan aina salli ennakoivasti koskea näihin
johtoalueen ulkopuolisiin puihin.
Luontevinta olisi, jos metsänhoidolla ennakoitaisiin sähkönjakelun tarpeita.
Tätä varten MTK ja Energiateollisuus ry tuottivat toissa vuonna yhteistyössä
metsänomistajille oppaan johtokatujen vierimetsien hoidosta. Ennakoivalla
metsänhoidolla sähköturvallisuus ja sähkönjakelun luotettavuus parantuisivat
eikä metsän kasvulle ja kehittymiselle aiheutuisi merkittävää haittaa.
Lisätietoja:
Sähköverkkotoimialan johtaja Kenneth
Hänninen, puh. 050 320 2439