Ajankohtaista »
Lehdistötiedotteet »
Suomi pitää pintansa sähkön hintavertailussa
Tulosta
Suomi pitää pintansa sähkön hintavertailussa
ENERGIATEOLLISUUS RY
Lehdistötiedote 2.6.2010
Miten Suomi pitää pintansa Eurostatin vertailussa?
Sähkön hinnan pitäminen edullisena vaatii
riittävää
tuotantokapasiteettia
Eurostatin julkistamien sähkön hintatilastojen mukaan Suomessa oli
vuoden 2009 lopussa ostovoimaan suhteutettuna kaikista EU-maista (27) edullisin
sähkön verollinen kokonaishinta kotitalouksille. Ostovoimaan suhteutettu
kokonaishintamme oli noin 37 prosenttia edullisempi kuin EU-maissa keskimäärin.
Se on hyvä uutinen, mutta sähkön hinnan pitäminen edullisena jatkossakin
edellyttää, että turvaamme riittävän sähkön tuotantokapasiteetin vuosikymmeniksi
eteenpäin, Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Juha Naukkarinen
toteaa.
Edullinen sähkön hinta tukee suoraan kansalaistemme hyvinvointia ja
ostovoimaa ja myös elinkeinoelämämme kilpailukykyä ja työllisyyttä, korostaa
Naukkarinen.
Naukkarisen mukaan viime talven hintapiikit
osoittivat, että normaali kapasiteettimme ei pystynyt tuottamaan tarjontaa
riittävästi huippukulutustilanteissa. Jollain aikavälillä hintapiikit nostavat
myös asiakkaiden hintatasoa.
Siksi on tärkeää, että investoimme riittävästi sähköntuotantoon, mille
hallituksen huhtikuiset energiaratkaisut antoivat hyvät lähtökohdat, Naukkarinen
korostaa.
Lisäksi tarvitsemme energian käyttöön kohdistuvia maltillisia veroratkaisuja,
sillä Suomi on Alankomaiden kanssa viidenneksi kovin sähkön käytön verottaja
EU:ssa. Ankarampaa kotitaloussähkön verotus oli EU-maista vain Tanskassa,
Saksassa, Ruotsissa ja Itävallassa.
Ruotsissa ja Norjassa sähkö selvästi kalliimpaa
Samaa valuuttaa käyttävistä euromaista (15 kpl) edullisinta sähkö on
absoluuttisin hinnoin Kreikassa ja myös Ranska on hivenen Suomea edullisempi.
Suomalaisten kotitalouksien sähköstään maksama verollinen hinta oli lähes 26
prosenttia pienempi kuin euromaissa keskimäärin ja 22 % pienempi kuin kaikissa
EU-maissa keskimäärin.
Suomessa kotitaloussähkön kokonaishinta oli noin 22 prosenttia edullisempi
kuin Ruotsissa ja 18 prosenttia halvempi kuin Norjassa.
Eurostatin julkistamassa hintavertailussa on tutkittu EU-maiden sekä Norjan,
Turkin ja Kroatian sähkön hintoja, jotka sisältävät sähköenergian ja siirron
hinnan lisäksi kaikki verot.
Linkki Eurostatin sähkön
hintatilastoihin
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Juha
Naukkarinen, puh. 050 60 772
Johtaja Pekka Salomaa,
puh. 0500 324 486