Uutta tuulivoimaa rakennetaan Suomeen
ENERGIATEOLLISUUS RY
Lehdistötiedote 15.6.2010 julkaistavissa klo
10.30
Uutta tuulivoimaa rakennetaan Suomeen
Tuulivoimalat eivät häiritse paikallisia asukkaita
Motivan tuoreen kyselytutkimuksen mukaan tuulivoimalat eivät häiritse
niiden lähialueilla asuvia ihmisiä. Lähialueilla asuvien suhtautumisella
tuulivoimaan on suuri merkitys, ja asukkaiden positiivinen suhtautuminen tukisi
suunnitteilla olevien tuulivoimahankkeiden toteutumista. Valtio on asettanut
tavoitteeksi 6 TWh tuulivoimaa 2020. Suomen Tuulivoimayhdistyksen selvityksen
mukaan tuulivoimalle kaavailtu korkeampi syöttötariffitaso vauhdittaa uusia
tuulivoimahankkeita, joita on lähdössä liikkeelle ennätysmäärä.
Motivan Taloustutkimuksella teettämän kyselyn tuloksista selviää, että
paikkakunnilla, joissa on jo rakennettua tuulivoimaa, valtaosa ihmisistä ei pidä
tuulivoimaloita mitenkään häiritsevinä. Kyselytutkimus tehtiin toukokuun lopussa
ja siihen haastateltiin 500 satunnaisotannalla valittua porilaista ja
kemiläistä. Tutkimuksen virhemarginaali on neljän prosentin luokkaa.
”Kyselyn tulokset ovat oikeastaan yllättäviä, kun vertaa niitä moniin
julkisuudessa esiintyneisiin mielipiteisiin tuulivoiman ympäristövaikutuksista.
Maisemamuutokset, tuulivoimaloiden äänet ja valot eivät tunnu häiritsevän
suurinta osaa Porin ja Kemin asukkaista”, sanoo Motivan asiantuntija
Olli Laitinen.
Vastaavia tutkimuksia on aikaisemmin tehty paikkakunnilla, jonne
suunnitellaan tuulivoiman rakentamista. Niissä asenteet ovat olleet useimmiten
hieman kielteisempiä. ”Ihmiset suhtautuvat uusiin tuulivoimahankkeisiin pienellä
varauksella, mikä on sinänsä ihan tervettä. Voimalaitosten noustua ja toiminnan
käynnistyttyä usein huomataan, että eipä noista mitään haittaa ole”, Laitinen
toteaa.
Suomalaiset tuulivoimatoimijat ovat tyytyväisiä tutkimuksen tuloksiin. ”Tulos
kannustaa tuulivoimahankkeita suunnittelevia energiayhtiöitä ja
projektikehittäjiä, joiden hankkeet ovat merkittävä askel kohti 6 TWh:n
tuulivoimatavoitetta vuodelle 2020”, toteaa Suomen Tuulivoimayhdistyksen
toiminnanjohtaja Anni Mikkonen.
”Lähialueiden asukkaiden osallistuminen hankkeiden suunnitteluun on tärkeää,
ja heidän suhtautumisellaan on suuri vaikutus hankkeiden toteutumiseen”,
muistuttaa Niina Honkasalo Energiateollisuus
ry:stä.
Ennätysmäärä tuulivoimahankkeita lähdössä liikkeelle
Vuoden 2009 lopussa Suomessa oli 118 voimalaa, joiden yhteenlaskettu teho on
147 MW. Tuulivoimayhdistyksen teettämän tuoreen tutkimuksen mukaan
tuulivoimaa ollaan tänä vuonna rakentamassa lisää 52 MW:n edestä. Mikäli
syöttötariffi käynnistyy ensi vuoden alussa korotetulla tariffitasolla ja
luvitusprosessit sujuvat nopeasti ja ongelmitta, rakennettavan kapasiteetin
määrä kasvaa huomattavasti vuosina 2011 ja 2012. Vuoden 2012 lopussa Suomessa
voi olla jopa 500 – 1.000 MW:n edestä tuulivoimaa, mikä tuottaa paikasta
riippuen sähköä noin 1,1 – 2,2 TWh vuodessa. Tuulesta tuotettu sähkö
kattaisi vastaavasti tuolloin noin 400.000 – 800.000 kerrostalokolmion
kokonaissähkön tarpeen.
"Tuulivoimarakentaminen on lähdössä vauhdilla käyntiin syöttötariffin
ansiosta. Alan suunnitelmista vuodelle 2012 (200 – 600 MW uutta
tuulivoimakapasiteettia) näkee myös, että yritykset pyrkivät saamaan hankkeensa
valmiiksi vuoden 2012 loppuun mennessä, jolloin hanke saisi korotettua tariffia
täydet kolme vuotta", Mikkonen jatkaa.
”Jos luvitusprosessit etenevät hitaammin kuin nyt on oletettu, Suomessa on
todennäköisemmin 500 MW tai vähemmän rakennettua tuulivoimaa vuoden 2012
lopussa.”
Valtion taloudellisen tuen lisäksi hankkeiden toteutumisaikataulu, samoin
kuin koko tuulivoimatavoitteen saavuttaminen, riippuu myös kaavoituksesta ja
rakennusluvista niin tuulivoimaloiden kuin verkkoonliittymisjohtojenkin osalta.
Näihin kuluu nykyisellään useita vuosia.
”Viranomaisten ja energia-alan tulisi yhdessä pohtia arviointi- ja
lupamenettelyjen selkeyttämistä ja nopeuttamista – kansalaisten oikeuksia
unohtamatta”, Energiateollisuus ry:n Niina Honkasalo ehdottaa.
”Energiantuotanto on globaali haaste – niin energian riittävyyden, hinnan
kuin ympäristönkin osalta. Pelkkä säästäminen ei riitä, vaan nyt on ryhdyttävä
tositoimiin ja tuotettava energiaa hyvistä lähteistä, kuten tuulesta. Eurooppa
ja koko muu maailma panostavat tuuleen ja aurinkoon. Myös Suomessa tuulivoima on
kustannustehokas ja nopeasti rakennettava tapa tuottaa puhdasta sähköenergiaa.
Tuulivoima on tärkeä osa monimuotoista paikallista energiantuotantoa, ja sillä
on positiivisia vaikutuksia kansantalouteen. Tuulivoima luo työpaikkoja, tuo
verotuloja kunnille ja laskee sähkön markkinahintaa”, toteaa tuulipuistoja
maa-alueille rakentavan TuuliWatti Oy:n toimitusjohtaja Jari
Suominen.
”Euroopassa tuulivoima-ala työllistää suoraan noin 100.000 henkilöä ja
välillisesti 80.000 henkilöä”, kertoo Teknologiateollisuuden Patrick
Frostell. ”Työpaikat ovat syntyneet maihin, joissa
tuulivoimarakentaminen on ollut aktiivista.” Teknologiateollisuuden
tuulivoima-alan toimialaryhmän tiekartta osoittaa, että alan työllisyys Suomessa
voisi nopean kasvuskenaarion mukaan nousta nykyisestä 3.000 henkilöstä aina
30.000 henkilöön vuoteen 2020 mennessä.
Lisätietoja:
Motiva Oy, Olli Laitinen
puh. 040 8478 238, olli.laitinen@motiva.fi
Suomen Tuulivoimayhdistys ry, Anni Mikkonen
puh. 040 771 6114, anni.mikkonen@tuulivoimayhdistys.fi
Teknologiateollisuus ry, Patrick Frostell
puh. 040 830 1640, patrick.frostell@teknologiateollisuus.fi
Energiateollisuus ry, Niina Honkasalo
puh. 050 441 0799, niina.honkasalo@energia.fi