Sähkö on suomalaisen perusenergiaa
Sähkö on osa suomalaisen jokapäiväistä elämää. Sähkö pitää
kojeet ja laitteet pyörimässä, sähkö valaisee, pumppaa, nostaa, poraa, sahaa,
leikkaa. Sähkö lämmittää koteja, työpaikkoja ja vapaa-ajan asuntoja.
Suomalainen keittää ja paistaa ruuat, jäähdyttää ja pakastaa sähkön avulla.
Sähkö kierrättää kylmää ja lämmintä ilmaa. Sähköisten laitteiden avulla
suomalainen pesee ja kuivattaa pyykit. Pesee astiat, imuroi pölyt, kiillottaa
lattian ja auton. Sähkö viestii ja välittää tietoja. Sähkön avulla suomalainen
työskentelee, saa viihdettä, liikkuu junassa, metrossa,
raitiovaunussa tai hississä ja liukuportailla. Sähköä käytetään kaikkialla,
työpaikoilla, kodeissa, julkisella sektorilla, palveluissa, harrastuksissa,
liikenteessä. Sähköautot voivat osaltaan vähentää liikenteen
hiilidioksidipäästöjä. Energia-ala on julkistanut sähkön ja kaukolämmön hiilineutraalin vision vuodelle
2050.
Suomessa niin energian- kuin sähkönkäyttö
asukasta kohti on maailman suurimpia. Suomi sijaitsee pohjoisessa,
meillä on kylmä ilmasto, talvet ovat pitkiä ja pimeitä. Suomi on suuri ja
harvaanasuttu, etäisyydet ovat pitkiä. Tarvitsemme lämmitykseen ja valaistukseen
oleellisesti enemmän energiaa kuin eteläiset maat. Luonnonvarojen vuoksi Suomen
teollisuus on energiavaltaista. Suomalaisten elintaso on korkea. Kotitalouksien sähkönkäytöstä on uusin selvitys vuodelta
2006.
Teollisuus käyttää yli puolet sekä Suomen primäärienergiasta että sähköstä.
Vain noin neljäsosa sähköstä käytetään koti- ja maatalouksissa. Sähkövuosi 2009 -tiedote kertoo sähkönkäytön
jakauman.
Miksi sähkö on suomen kielessä sähkö eikä kansainvälisesti
elektrisiteetti?
Sähköstä käytetään eri kielissä yleensä kansanvälisestä elektrisitet-sanasta
johdettua sanaa. Elekrisitet on johdettu kreikan meripihkaa tarkoittavasta
sanasta elektron (ηλεκτρον). Suomessa ei kuitenkaan päädytty elektrisiteettiin
tai sen johdannaiseen. Meillä tehtiin elektrisiteetille omakielinen sana
aikana, jolloin suomen kieltä ja sanoja kehitettiin aktiivisesti.
Elias Lönnrot julkaisi nykyistä Kalevalaa edeltäneen
nk. Vanhan Kalevalan 1835. Lönnrotin aikalainen, filosofian tohtori ja
lääketieteen tohtori Samuel Roos (1792-1878), oli
innokas suomen kielen kehittäjä ja uudissanojen keksijä. Roos oli toiminut
Kajaanin piirilääkärinä ennen Lönnrotia. Roos esitti vuonna 1845, että
suomen kielessä otettaisiin käyttöön sana sähkö luonnonvoimalle, joka
sai eläimen karvat ”sähähtäin säkenöimään”. Muita Roosin
keksimiä ja edelleen käytettäviä sanoja ovat lämpömittari, kaasu,
maapallo, syöpä, höyrykone ja hiilihappo.
Euroopassa suomen kielen lisäksi muun muassa islannin kielessä on omakielinen
sana sähkölle.
Suomen sähköistyksen historiaa
Suomalaiset aloittivat sähköistymisen ensimmäisten joukossa maailmassa.
Sähkön
hyötykäytön katsotaan alkaneen Suomessa 15.3.1882, jolloin
ensimmäinen merkittävä hehkulamppuvalaistus otettiin käyttöön Tampereella
Finlaysonin kutomosalissa, Plevnassa. Paikka on nykyisin olutravintola, sen
seinällä on muistolaatta Pohjoismaiden ensimmäisten sähkölamppujen syttymisestä.
Pieniä valaistuskokeiluja oli Suomessa ollut aikaisemmin.
Vuosisata sähköä Suomessa -juhlaa vietettiin 15.3.1982 Tampereella. Posti
laski silloin liikkeelle 1,20 markan arvoisen erikoispostimerkin ja ensipäivän
kirjekuoren Suomen sähkölaitostoiminnan 100-vuotisjuhlan kunniaksi.
Juhlan yhteydessä 15.3.1982 leimattu ensi päivän kirjekuori
erikoispostimerkkeineen on nyt keräilyharvinaisuus.
Amerikkalainen keksijä Thomas Alva Edison oli saanut
patentoitua toimivan hehkulampun vasta kolme vuotta ennen Tampereen
valoja. Saksalaissyntyinen New Yorkiin muuttanut Heinrich
Göpel tosin yritti kiistää Edisonin patentin jälkikäteen muttei
onnistunut.
Hehkulamppujen energiatehokkuus on erittäin huono. Ne tuottavat valoa
hyvin vähän ja paljon lämpöä. Siksi Euroopan unioni on säätänyt asetuksen, joka on hyväksytty
myös Suomessa. Eduskunnan hyväksymän lain mukaan hehkulamput poistuvat Suomen markkinoilta
asteittain 1.9.2009 alkaen. Viimeiset hehkulamput saadaan
toimittaa kauppoihin vuonna 2012. Niitä saa käyttää tämänkin jälkeen.
Merkkivaloissa, jääkaapeissa, sähköliesissä yms. on pienitehoisia
hehkulamppuja jatkossakin, mutta muuten hehkulampun elinkaari loppuu runsaat 130
vuotta Edisonin saaman patentin jälkeen.
Suomen suurimmissa kaupungeissa sähköistys käynnistyi 1800-luvun lopussa.
Ensimmäinen kunnallinen sähkölaitos aloitti toimintansa Tampereella
vuonna 1888. Sen jälkeen kaupunki toisensa perään tuli mukaan
sähköistykseen. Vuoteen 1920 mennessä lähes kaikissa kaupungeissa ja
teollisuustaajamissa oli paikallinen sähkölaitos.
Maaseudulla ensimmäinen sähköistysaalto oli 1910-luvulla ja toinen
1920-luvulla. Ennen toista maailmansotaa maaseudun sähköistysaste oli
jo noussut yli 40 prosenttiin. Toisen maailmansodan jälkeen
käynnistettiin taas laaja maaseudun sähköistys. 1950-luvulla moni kylä sai
sähköt, maaseudun sähköistys saatettiin likimain valmiiksi 1970-luvun loppuun
mennessä.
Käytännössä kaikki ympärivuotisessa käytössä olevat suomalaisasunnot on
sähköistetty. Myös kaksi kolmesta suomalaisten noin 480
000 kesämökistä ja muusta vapaa-ajan asunnosta on sähköistetty.
Vielä sähköttömien kesämökkien sähköistys jatkuu vilkkaana.
Kaksi kolmasosaa nykyisistä vajaasta sadasta jakeluverkkoyhtiöstä on yhden
tai useamman kunnan enemmistöomistamia.
Hyvin hajautettu sähköntuotanto
Kolme keskeistä tuottajaryhmää ovat valtion kokonaan tai
enemmistöomisteiset voimayhtiöt, teollisuus ja teollisuuden voimayhtiöt sekä
kuntien energiayhtiöt. Muiden tuottajien osuudet ovat pieniä. Suurimman
sähköntuottajan osuus sähkön tuotannosta on runsas kolmannes, mikä on EU-maiden
pienimpiä.
Sähkön tuotannossa tapahtui suuri askel, kun Imatran
vesivoimalaitos käynnistyi vuonna 1929. Se merkitsi lähtöaskelta
Suomen sähkönsiirtoverkon rakentamiselle, nyt oli sähköä ja se oli saatava
siirtymään tärkeimpiin taajamiin ja teollisuuslaitoksiin. Imatran
vesivoimalaitoksen valmistumisen aikaan esitettiin arvioita, ettei Suomessa
koskaan käytetä niin paljon sähköä, kuin Imatra tuottaa. Se osoittautui heti
vääräksi. Sähkön käyttö on ollut jatkuvassa kasvussa sota- ja eräitä muita
erittäin poikkeuksellisia vuosia lukuun ottamatta.
Toisen maailmansodan jälkeen käynnistettiin Pohjois-Suomen vesivoiman
valjastaminen ja samalla rakennettiin siirtojohdot Etelä- ja Keski-Suomen
kulutuskeskuksiin.
Sähkön kulutuksen kasvaessa rakennettiin lisää voimalaitoksia, erityisesti rannikoille rakennettiin hiilivoimalaitoksia.
Kaupungeissa alkoi 1950-luvulla yleistyä kaukolämmitys. Sähköä ja lämpöä
tuottavat uudet voimalaitokset tuottivat energiaa puhtaasti aikaisempiin
talokohtaisiin lämmitysjärjestelmiin verrattuina. Kaupunkien ilma puhdistui. Nyt
sähkän ja lämmön yhteistuotanto kattaa kaikki merkittävät kaupungit.
Vesivoima kattoi Suomen sähkön käytöstä yli puolet 1960-luvun lopulle asti.
Nykyisin kotimainen vesivoima kattaa Suomen sähkön tarpeesta enää runsaan
kymmenesosan. Länsinaapureista tuotava sähkö on tuotettu pääosin vesivoimalla ja
itäisessäkin tuontisähköstä merkittävä osa on peräisin vesivoimasta.
Sähkön ja kaukolämmön yhteistuotannossa (CHP) käytetyistä fossiilisista
polttoaineista tärkeimmät ovat hiili ja erityisesti
1990-luvulla osuuttaan kasvattanut maakaasu. Turpeen käyttöä on mahdollisuus kasvattaa,
vaikka turve luokitellaan EU:n päästökaupassa hiilidioksidipäästöjä
aiheuttavaksi polttoaineeksi. Sähkön tuotannossa tärkein biopolttoaine on
puuenergiaa: metsäteollisuuden
mustalipeää, puun kuorta, hakkuujätettä, haketta ja sahanpurua.
Myös kierrätyspuu, metsäteollisuuden muut sivu- ja jätetuotteet hyödynnetään
sähkön ja kaukolämmön tuotannossa. Jätteiden hyötykäyttö on lisääntymässä.
Suomen neljä ensimmäistä ydinvoimalaitosta valmistuivat 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa, kaksi
yksikköä Loviisaan Hästholmenin saarelle ja kaksi yksikköä Eurajoelle
Olkiluotoon. Suomen viides ydinvoimalaitos on rakenteilla Olkiluodossa.
Työ- ja elinkeinoministeriössä on parhaillaan käsiteltävänä kolme uutta
hakemusta ydinvoimalaitoksen rakentamiseksi.Teollisuuden
Voima, Fortum ja Fennovoima ovat jättäneet periaatepäätöshakemukset
(PAP-hakemukset) uusien laitosten rakentamiseksi. Matti
Vanhasen hallitus päättänee hakemuksista lähikuukausina, ja PAP-päätöksen
lopullinen vahvistaminen tapahtunee eduskunnassa syksyllä 2010.
Suomen ensimmäinen kaupallinen tuulivoimalaitos käynnistyi marraskuussa 1986
Inkoon Kopparnäsissä (50 kW). Laitos ei enää ole käytössä. Suurimmat suomalaiset
tuulivoimalaitokset ovat nykyään teholtaan 3 megawattia. Suomessa on käytössä noin 120
tuulivoimalaitosta. Laitokset kattavat Suomen sähköstä 0,3
prosenttia. Tuulivoimaa rakennetaan jatkuvasti runsaasti lisää.
Sähkön siirtoyhteydet naapurimaiden kanssa
Sähkön tuonti Ruotsista alkoi jo toisen maailmansodan aikana. Tuonti
Neuvostoliitosta alkoi varsinaisesti vuonna 1963, pientä venäläissähkön tuontia
oli ollut kuitenkin jo välirauhan aikana vuonna 1940 ja heti sodan jälkeen
vuonna 1944. Sähkön tuonti idästä on ollut 1980-luvun alusta lähtien
pääsääntöisesti suurempaa kuin tuonti lännestä. Vain poikkeuksellisen hyvinä
pohjoismaisina vesivuosina läntinen tuonti saattaa yltää venäläistuonnin
lukemiin. Ruotsin ja Norjan sähköntuotanto vaihtelee vuoden sateisuuden mukaan.
Kuivina vuosina Suomi on sähkökaupassa vientienemmistöinen Ruotsin ja Norjan
kanssa. Sähkön tuonti- ja vientitilanne on seurattavissa
ajantasaisesti Fingridin nettisivulta.
Sähkökauppa naapurimaiden kanssa on vaatinut mittavat rajat ylittävät
johtoinvestoinnit. Pohjoisessa Suomen ja Ruotsin sähköverkot on yhdistetty
suurilla ilmajohdoilla. 1980-luvulla laskettiin Pohjanlahden
pohjalle Fennoskan–merikaapeli (550 MW), joka yhdistää Suomen ja Ruotsin
kantaverkot Rauman eteläpuolelta lähelle Forsmarkin ydinvoimalaitosta.
Lähivuosina valmistuu Fennoskan 2 –merikaapeli (600-800 MW)
edellisen lähettyville.
Estlink-merikaapeli
(350 MW) on yhdisti Suomen ja Viron sähköverkot aivan vuoden 2006 lopussa.
Estlink 2 -johto valmistuu lähivuosina, johto saa rahoitusta myös Euroopan
unionilta.
Venäläissähkön tuontia varten on Karjalankannaksella 400 kV:n kaksoisjohto.
Lisäksi pienemmät venäläissähkön siirtoyhteydet Suomeen ovat Imatralla ja
Lapissa Inarissa. Utsjoella on sähkön siirtoyhteys Norjan verkkon. Ahvenanmaan
sähköstä suuri osa tulee merikaapelin välityksellä kautta Ruotsista.
Ahvenanmaalle on johtoyhteys myös manner-Suomesta.
Uusiutuvien energialähteiden osuus energian kokonaiskulutuksesta on noin
neljännes, mikä on Euroopassa suuri osuus vesivoimavaltaisia maita lukuun
ottamatta. Biopolttoaineiden käytössä Suomi on EU-Euroopan huipulla.
Avoimet sähkömarkkinat
Sähkömarkkinoiden avaamisessa Suomi oli Ison-Britannian, Norjan ja Ruotsin
kanssa maailman ensimmäisten maiden joukossa, paljon ennen Euroopan unionin
sähkömarkkinadirektiiviä. Suomessa sähkömarkkinalaki tuli voimaan vuonna
1995. Markkina-avaus tapahtui asteittain, kuten yleensä kaikissa
sähkömarkkinansa avanneissa maissa. Suomessa syksystä 1995 lähtien suurimmat
yritykset ovat pystyneet kilpailuttamaan sähkönhankintansa. Syksystä 1998
lähtien pienimmätkin sähkönkäyttäjät, muun muassa kaikki kotitaloudet ja
sähköistetyt kesämökit, ovat voineet kilpailuttaa sähkönmyyjiä.
Sähköverkkotoiminta on edelleen luvanvaraista, viranomaisten tarkoin valvomaa
toimintaa.
Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska muodostavat yhteisen pohjoismaisen
sähkömarkkina-alueen. Pohjoismainen sähköpörssi Nord Pool
Spot Oslossa määrittää sähkölle
päivittäisen markkinahinnan. Tulevaisuudessa suomalainen kotitalous saattaa
hankkia sähkönsä muultakin kuin vain kotimaiselta sähkönmyyjältä. Sähkömarkkinat
laajentuvat asteittain kattamaan EU-Euroopan.
Sähkö on ollut perinteisesti Suomessa
Euroopan halvimpia. EU:n Eurostat-tilastoista ilmenee, että sähkön
hinta Suomessa on EU-maiden halvimpia. Ostovoimalla mitaten sähkön on Eurostatin
tilastojen mukaan EU-maiden halvinta.