Viihde- ja tietokonelaitteet kuluttavat sähköä
Kodin viihde-elektroniikkalaitteiden sähkönkulutus on kasvanut merkittävästi
viime vuosina laitteiden yleisyyden ja lukumäärän kasvamisesta johtuen.
Televisioiden ja digiboksien lisäksi kotona on monenlaisia viihdelaitteita
tietokoneista kotiteattereihin ja pelikoneisiin. Nämä kaikki laitteet kuluttavat
sähköä usein myös silloin, kun niitä ei aktiivisesti käytetä.
Yksittäisen viihdelaitteen sähkönkulutus voi olla pientä, mutta kun kotona
olevia laitteita on useita, saattaa niiden sähkönkulutus yhteenlaskettuna
olla merkittävä osa kodin sähkölaskusta. Iso osa viihdelaitteiden
sähkönkulutuksesta kertyy myös valmiustiloista. Laitteet on hyvä sammuttaa
virtakytkimestä aina, kun niitä ei käytetä. Samoin latauslaitteiden virtajohdot
on irrotettava pistorasioista latauksen päätyttyä jo ihan sähköturvallisuuden
vuoksi.
Uusia laitteita hankittaessa viihde-elektroniikan energiatehokkuuden
selvittäminen vaatii omatoimisuutta, sillä laitteet eivät kuulu vielä
energiamerkinnän piiriin. Laitteiden energiatehokkuuden
vertailu hankintatilanteessa kannattaa, sillä eri laitteiden
sähkönkulutuksissa on merkittäviä eroja. Esimerkiksi TV:n käytössä eri
laitemerkkien välillä voi vuodessa syntyä eroa satoja kilowattitunteja,
eli yhtä paljon kuin pyykinpesuun kuluu sähköä vuodessa. Laitteet
kannattaa aina valita käyttötarpeen mukaan, eikä
sortua ylivarusteluun. Useimmiten laitekoon kasvaessa myös
sähkönkulutus kasvaa, josta esimerkkinä TV:t ja tietokoneet.
Huomioitavia asioita, kun tavoitteena on viihdelaitteiden
energiatehokkaampi käyttö:
• Pöytätietokone kuluttaa merkittävästi
enemmän kuin kannettava tietokone
• Mitä suurempi on TV:n kuvakoko, sitä
suurempi sähkönkulutus
• Sammuta laitteet aina virtakytkimestä,
niin vähennät valmiustilakulutusta
• Käynnistä laitteet vasta, kun
tarvitset niitä
• Ota virransäästöominaisuudet käyttöön
tietokoneessa
• Irrota latauslaitteet pistorasiasta heti latauksen
päätyttyä
• Kun hankit laitetta, vertaile energiankulutusta
Tiedätkö:


Laitteissa on eroja. Samankokoisen ja tyyppisen TV sähkönkulutus samalla
käytöllä (4h/päivä) voi poiketa merkittävästi:
